Käsityö- ja askartelukerho kokoontuu keskiviikkoisin klo 10 – 12 Oulunsalon Nuorisoseuralla, Neuvoksenkuja 2. Kerhon vastaavina toimivat Oili Syrjärinne ja Pirjo Kauppinen.
Syyskauden viimeinen kerta on ke 3.12.2025. Kevätkausi alkaa ke 14.1.2026.
Käsityökerhon osallistujamäärä on yhdistyksen suurin, yhteensä noin 30. Viikkotapaamisessa on aina mukana noin 20 innokasta jäsentä. Yhdessä tekeminen on mukavaa, mutta mukaan voi tulla vaikkapa vain juttelemaan ja kahvittelemaan hyvässä seurassa.
Käsityökerho mukana tapahtumissa
Käsityökerho on mukana Oulunsalon kevät- ja syysmarkkinoilla, jolloin myydään kahvia, teetä, vohveleita ja arpoja. Entisajan Joulumarkkinoilla marraskuussa myytävänä on myös kerholaisten tekemiä käsitöitä. Tapahtumien tuotto käytetään jäsenistön yhteiseen toimintaan.
Kuvissa alla on kananmunakennojen matkaa kranssiksi vaikkapa oveen sekä muita Joulumarkkinoille valmistettuja tuotteita.
Käsityön tekemisen merkitys
”Käsittele, niin opit käsittämään”, toteaa vanha viisaus. Käsitöitä voidaan tehdä yksin tai yhteisöllisesti ryhmässä. Uusien mallien ja tekniikoiden opettelu on erinomaista aivojumppaa, ja ryhmässä tekeminen voi olla miellyttävä sosiaalinen tapahtuma.
Lue lisää käsitöiden osa-alueista, käsityö- ja askarteluohjeista sekä tekijänoikeuksista Vanhustyön keskusliiton sivuilta. Marttojen sivuilta löytyy lisää käsityöohjeita.